Vain suurella tahdolla saadaan pieniä parannuksia.
Tämä on Kaupunkifillarin suoran linjan kautta tullut vieraskynä -kirjoitus. Kirjoittajana onTukholma vs. Helsinki -kirjoitussarjaan kuvamateriaalin tuottanut Jari. Kaupunkifillarissa suositaan moniäänisyyttä ja julkaistaan säännöllisesti myös muiden kuin vakikirjoittajien juttuja. Tervetuloa kirjoittelemaan.
Kun Helsingissä kinataan, "tarvitaanko reunatuki [kanttikivi] vai ei?", tai "olisiko mahdollista eriyttää pyöräily jalankulusta keskikorokkeilla siten, että pyöräily ohjataan korokkeen ohi? Eikä tiimalasimaisesti kaikkea samaan, ja vielä korokkeen ollessa normaaliväylää kapeampi". Tuntuu, että jopa alkeet hyvään pyöräinfraan puuttuvat. Ei tiedetä tai haluta tietää, mikä on järkevin, helpoin, edullisin ja turvallisin tapa tehdä erinäisiä toteutuksia. Puuttuu tahto.
Kesällä 2009 pyöräilessäni tukholmassa ymmärsin jälleen jotain uutta. Virkamiehet haluavat tehdä kaikkensa, jotta pyöräily lisääntyy ja sujuvoituu. Lisäksi pyöräilijät kokevat tunteen, että heistä välitetään. Autoilijoiden kateus/viha on turhaa. Ajavathan ne jo nyt suorilla ja tasaisilla kaduilla hyvin opastein. Kuvista jälleen huomaa, miten pienestä parannuksesta oli kysymys. Reittiä oikaistiin noin metri. Vaikka pyöräilijä onkin väistämisvelvollinen autoliikenteeseen, molemmin puolin olevat suojatiet ja autojen suojatiekunnioitus jalankulkijaa kohtaan tekevät myös pyörällä ajamisesta todella sujuvaa. Jos pyöräreittien ongelmat alkavat olla näin pieniä, niin haluttu taso on saavutettu koko Tukholman kantakaupungissa. Helsingissä tasoa vielä etsitään, joka toivottavasti löytyy pian uudesta tulevasta pyöräliikenteen suunnitteluohjeesta. Sen jälkeen pitäisi vielä etsiä kadut, mihin toteutuksia rakennetaan (esim. autoliikenteen määrät/toteutustapa: pyörätie, -kaista vai sekaliikenne). Tahdon ollessa näin pieni Hämeentiellä joudutaan ajamaan vielä pitkään bussikaistalla, ja reunatuet ja sadevesiurat kuuluvat pyöräilyyn. Milloin Helsinki haluaa olla pyöräilykaupunki? -jari
-
Antti Poikola liked this
